Universumin taksvärkkipäivä

Astuin tänään palvelukseen. Tai siltä ainakin tuntui, ikään kuin uudet lait olisivat vaikuttaneet elämässäni: antamisen ja vastaanottamisen laki. Olen jo pitkään kokenut, että on vuoroni antaa pyyteetöntä apua, mutta antaminen on ollut pientä, hetkissä tapahtuvaa ja ehkä huomaamatonta. Tänä aamuna tunsin vahvan energian itsessäni, ja muistin pitkästä aikaa kokemukseni junassa (tekstissäni Enkelin siivenisku). Se sai minut virittymään ja olemaan valppaana, mikäli joku tarvitsisi minua. Sain tosin yllättyä siitä, mitä päivä toi eteeni.

Päivän aikana ei tapahtunut muuten mitään erikoista, vastaantulijat tuijottivat popojaan, kukaan ei tuntunut huomaavan hymyäni. Kuitenkin niin aamulla kuin illallakin minua kaivattiin, ja kaipaajat löytyivät ihan lähipiiristä. Hassua, oli kuin olisin vain laittanut ”vapaana”-valon palamaan, ja siinä samassa energiani hyödynnettiin. Vau! Näinkö tämä toimii? Tänään minulla oli energiaa muillekin jaettavaksi, joten sain sen jakaa. Muuten on tuntunut siltä, että olen enemmän vastaanottavassa päässä ollut viime ajat. Minun tulee kuitenkin harjoitella molempia, niin ehdoitta antamista kuin ansaittua vastaanottamistakin.

En oikein tiedä, miten nämä asiat ennen sitten menivät... Antaminen on ollut ehkä erilaista, se on ollut enemmän sidoksissa mielihyvään ja omanarvontunnon kohotukseen kuin aitoon palvelemiseen. Vastaanottaminen taas on ollut vaikeaa, on ollut vaikeaa asettua pieneksi ja tarvitsevaksi, tai sitten joissain luotettavissa ihmissuhteissa olen takertunut liiaksikin vastaanottajan rooliin vailla vastavuoroisuutta. Mutta nyt tuntuu, että jotain suurempaa on käynnissä, asiat alkavat muuttua ihan itsekseen. Saan kiitollisena seurata, kun hyvä kiertää, joskus minun kauttani jollekin toiselle, toisinaan taas joku toinen välittää sitä minulle. Ihmeellistä!