Tarpeeksi. Nämä pari sanaa ovat tarpeeksi.
Jos eivät nämä sanat, tämä hengitys.
Jos ei tämä hengitys, tämä tässä istuminen.
Tämä avautuminen elämään
josta olemme kieltäytyneet
kerran toisensa jälkeen
tähän saakka.
Tähän saakka.
-David Whyte
Mieheni on kotoisin maapallon toiselta puolelta maasta, jossa meressä uimisen taidot kuuluvat olosuhteiden pakosta osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa. Jos uidessa joutuu kohti avomerta vievään virtaukseen, syntyy vaaratilanne, sillä ihminen alkaa vaistomaisesti kauhoa paniikissa takaisin rantaa kohti. Tällä tavoin voimat kuitenkin ehtyvät vahvimmaltakin mieheltä hyvin äkkiä ja käy huonosti, mikäli pelastajaa ei ilmaannu.
Jos eivät nämä sanat, tämä hengitys.
Jos ei tämä hengitys, tämä tässä istuminen.
Tämä avautuminen elämään
josta olemme kieltäytyneet
kerran toisensa jälkeen
tähän saakka.
Tähän saakka.
-David Whyte
Mieheni on kotoisin maapallon toiselta puolelta maasta, jossa meressä uimisen taidot kuuluvat olosuhteiden pakosta osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa. Jos uidessa joutuu kohti avomerta vievään virtaukseen, syntyy vaaratilanne, sillä ihminen alkaa vaistomaisesti kauhoa paniikissa takaisin rantaa kohti. Tällä tavoin voimat kuitenkin ehtyvät vahvimmaltakin mieheltä hyvin äkkiä ja käy huonosti, mikäli pelastajaa ei ilmaannu.
On kaksi muutakin vaihtoehtoa, jotka vaativat sekä tietoa
että vaistomaisen reaktion vastaista toimintaa. Voi ensinnäkin uida rannan
suuntaisesti ja jossain vaiheessa päästä pois pahimmasta virtauksesta. Tämä
vaatii kuitenkin voimaa ja tekniikkaa. Toinen vaihtoehto on täysin
järjenvastainen, mutta varteenotettava: voi antautua virran vietäväksi. Jossakin
vaiheessa virtaus tulee päätepisteeseensä, josta uiminen rantaan onnistuu
vaivattomasti.
Samankaltainen tilanne on olemassa jokaisen elämässä. Virtaus
vain on tunteemme, jonka voima on vastustamattoman suuri. Olipa kyseessä sitten
viha, pelko, suru tai halu, yleensä säikähdämme sitä ja päädymme kamppailemaan
sitä vastaan. Se on luonnollinen reaktiomme, pyrimme pois kärsimyksestä. Kamppailemme
uuvuksiin asti ja monet meistä elävät samaa taistelua joka päivä. Vaikka
pyrkisimme kauhomaan rannan suuntaisesti, väsytämme silti itsemme.
Antautuminen on pelottavaa. Olen itse saanut kokea sen viime
päivinä. Päättäväisyyteni on kuitenkin kasvanut hitaasti, mutta varmasti.
Tahdon oppia hyväksymään elämän sellaisena kuin se on, kaikkine kipuineen. Tara
Brach kirjoittaa kirjassaan Ehdoton hyväksyminen:
”On jotakin ihmeellisen rohkeata ja vapauttavaa sanoa ´kyllä´koko omalle
epätäydelliselle ja sotkuiselle elämälleen. Heti kun sellainen mahdollisuus
edes pilkahtaa, ilo syöksyy esiin.”
Antautuminen tunteelle tarkoittaa sen ehdotonta hyväksymistä.
Brach kuvaa ehdotonta hyväksymistä linnuksi, jonka toinen siipi on tiedostaminen
ja toinen myötätunto. Ilman molempia siipiä ei ole tasapainoa ja sen löytäminen
vaatii harjoitusta. Aion silti oppia lentämään.
Tämä ihmisenä oleminen on vierasmaja.
Joka aamu uusi tulokas.
Ilo, masennus, kitsaus,
tiedostamisen hetki
tulee odottamatta kylään.
Toivota ne kaikki tervetulleeksi ja kestitse niitä!
Pimeä ajatus, häpeä, pahantahtoisuus -
ota ne ovella vastaan hymyssä suin
ja pyydä käymään sisään.
Ole kiitollinen kenestä tahansa, joka tulee,
sillä jokainen on lähetetty
oppaaksesi tuolta puolen
-Rumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti