perjantai 22. maaliskuuta 2013

Nurja puoli on oikea

While we try to teach our children all about life, our children teach us what life is all about. –Angela Schwindt
Olimme poikieni kanssa matkalla päiväkotiin. Esikoisen aamu oli alkanut kankeasti, eikä kylmä talvinen viima tehnyt oloa helpommaksi. Yritin piristää häntä kiinnittämällä huomion lintujen keväiseen lauluun. ”Kuuntele, miten kauniisti linnut laulavat.” ”Enkä kuuntele, mä tykkään vaan linnun kakasta.”
Tuolla hetkellä ohitin lausahduksen huvittuneena ajatellen, että se vain kertoo neljävuotiaalle oleellisesta aihepiiristä. Myöhemmin tapahtuman palatessa mieleeni oivalsin siihen liittyvän syvemmän viisauden. Lapsi elää hetkessä. Joskus elämä on kakkaa. Ei se asioita kaunistelemalla muutu lauluksi. Eikä tämä tarkoita ettei sieltä kaiken kurjuuden keskeltä voisi löytyä jotain positiivista ja huumoriakin. Kunhan ei käännä selkäänsä todellisuudelle.
Toinen samankaltainen tilanne tuli kauniina kevätpäivänä matkalla joogatunnille. Nautin auringonpaisteesta ja lämmöstä kasvoillani. Kaikki näytti täydelliseltä ja kauniilta, vesipisaroiksi sulava lumi kimmelsi valossa. Yhtäkkiä nenääni tunkeutui vahva viemärinhaju ja samalla kokemukseni muuttui rosoisemmaksi. Silloin alkoi naurattaa.
Elämme yhteiskunnassa, jossa on siistiä. Fyysinen saaste ja haju raivataan aistien ulottumattomiin ja henkinenkin kipu pyritään selättämään tai ainakin asettamaan se huomaamattomaan paikkaan. Voimme todella haaveilla elämästä, johon ei kuulu mitään nurjaa eikä kurjaa. Tämä kissa-hiirileikki on kuitenkin päättymätöntä, sillä elämän perusluonteeseen kuuluvat keljut tuntemukset ja tunteet, aivan kuten ne pahat hajutkin. Voimme yrittää unohtaa sontakasat, mutta tässä ne ovat silti, elämässä.
Se, joka uskaltaa aistia ja tuntea elämän sellaisenaan, joka antaa sen virrata lävitseen ja koskettaa kipeästikin, saa lahjan. Kokeile itse.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Ehdoton hyväksyminen


Tarpeeksi. Nämä pari sanaa ovat tarpeeksi.
Jos eivät nämä sanat, tämä hengitys.
Jos ei tämä hengitys, tämä tässä istuminen.
Tämä avautuminen elämään
josta olemme kieltäytyneet
kerran toisensa jälkeen
tähän saakka.
Tähän saakka.

-David Whyte


Mieheni on kotoisin maapallon toiselta puolelta maasta, jossa meressä uimisen taidot kuuluvat olosuhteiden pakosta osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa. Jos uidessa joutuu kohti avomerta vievään virtaukseen, syntyy vaaratilanne,  sillä ihminen alkaa vaistomaisesti kauhoa paniikissa takaisin rantaa kohti.  Tällä tavoin voimat kuitenkin ehtyvät vahvimmaltakin mieheltä hyvin äkkiä ja käy huonosti, mikäli pelastajaa ei ilmaannu.

On kaksi muutakin vaihtoehtoa, jotka vaativat sekä tietoa että vaistomaisen reaktion vastaista toimintaa. Voi ensinnäkin uida rannan suuntaisesti ja jossain vaiheessa päästä pois pahimmasta virtauksesta. Tämä vaatii kuitenkin voimaa ja tekniikkaa. Toinen vaihtoehto on täysin järjenvastainen, mutta varteenotettava: voi antautua virran vietäväksi. Jossakin vaiheessa virtaus tulee päätepisteeseensä, josta uiminen rantaan onnistuu vaivattomasti.

Samankaltainen tilanne on olemassa jokaisen elämässä. Virtaus vain on tunteemme, jonka voima on vastustamattoman suuri. Olipa kyseessä sitten viha, pelko, suru tai halu, yleensä säikähdämme sitä ja päädymme kamppailemaan sitä vastaan. Se on luonnollinen reaktiomme, pyrimme pois kärsimyksestä. Kamppailemme uuvuksiin asti ja monet meistä elävät samaa taistelua joka päivä. Vaikka pyrkisimme kauhomaan rannan suuntaisesti, väsytämme silti itsemme.

Antautuminen on pelottavaa. Olen itse saanut kokea sen viime päivinä. Päättäväisyyteni on kuitenkin kasvanut hitaasti, mutta varmasti. Tahdon oppia hyväksymään elämän sellaisena kuin se on, kaikkine kipuineen. Tara Brach kirjoittaa kirjassaan Ehdoton hyväksyminen: ”On jotakin ihmeellisen rohkeata ja vapauttavaa sanoa ´kyllä´koko omalle epätäydelliselle ja sotkuiselle elämälleen. Heti kun sellainen mahdollisuus edes pilkahtaa, ilo syöksyy esiin.”

Antautuminen tunteelle tarkoittaa sen ehdotonta hyväksymistä. Brach kuvaa ehdotonta hyväksymistä linnuksi, jonka toinen siipi on tiedostaminen ja toinen myötätunto. Ilman molempia siipiä ei ole tasapainoa ja sen löytäminen vaatii harjoitusta. Aion silti oppia lentämään.




Tämä ihmisenä oleminen on vierasmaja.
Joka aamu uusi tulokas.

Ilo, masennus, kitsaus,
tiedostamisen hetki
tulee odottamatta kylään.

Toivota ne kaikki tervetulleeksi ja kestitse niitä!

Pimeä ajatus, häpeä, pahantahtoisuus - 
ota ne ovella vastaan hymyssä suin
ja pyydä käymään sisään.

Ole kiitollinen kenestä tahansa, joka tulee,
sillä jokainen on lähetetty
oppaaksesi tuolta puolen

-Rumi