Hammaspesulla

Seisoin hammasharja kädessä ja pursotin tahnaa sille. Katsahdin peiliin. Kasvot peilissä olivat väsyneet, kalpeat ja uurteiset. Laitoin harjan hetkeksi sivuun. Tuijotin peilikuvaani ja keräsin kaiken sisääni eksyneen myötätunnon. ”Minä rakastan sinua.” sanoin kuvalleni. Kuva hymyili hieman. ”Olet niin tärkeä ja arvokas. Olen niin ylpeä, että olet nyt tässä.” Ymmärsin, että tilanteeni ei ollut vain omaa ansiotani. ”Olen niin kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat kulkeneet rinnallani. He ovat osa sitä, mitä minä tänään olen.”

´

Yhtäkkiä peilikuvani ilme alkoi muuttua surulliseksi. Rinnassa painoi. ”Olen peloissani. Pelkään, että menetän sen, mitä minulla nyt on, Elämän.” Hiljaiset kyyneleet valuivat silmänurkista. Seurasin erään matkaa, kun se putosi leukaluulta siihen pieneen kuoppaan, jossa solisluut kohtaavat. Se pysähtyi siihen hetkeksi, vain jatkaakseen matkaansa halkaisten rintakehäni. Se jätti jälkeensä viivan, Sydämen viivan. Katsoin uudelleen peiliin. Silmissä loistivat kaikki taivaan tähdet. Joku tuli käymään. Rohkeus.

Sillä hetkellä ymmärsin, mistä kaikessa on kyse. Rakkaus, Kiitollisuus ja Rohkeus. Kasvoille palasi kaunis väri ja ne olivat silkinpehmeät. Selkä suoristui ja silmissä kirkastui. Suu kääntyi hymyyn ja lopulta nauruun. Niin yksinkertaista! Rakastan elämää!

Jälkisanat: Hölmöltähän se tuntui tapittaa omaa kuvaansa ja käydä mielensisäistä keskustelua. Olen vain oppinut kuuntelemaan itseäni ja rikkomaan omia sisäisiä "normaaliuden" rajoja. Oivalluksia voi kokea aivan missä vain ja milloin vain. Täytyy vain olla valppaana ottamaan ne vastaan. Elämästä tulee jännittävää ja mielenkiintoista, kun ei koskaan tiedä, mitä rankankin päivän päätteeksi saattaa oppia... Vaikka sitten, kun tulee ensimmäistä kertaa päivän aikana ehtineeksi vilkaista peiliin.