Vapaudesta, osa I: Yksilöllisyyden ansa

Minua on viime aikoina mietityttänyt vapaus. Se on selvästi meille tärkeä arvo, mutta onko sillä jokin yleispätevä merkitys? Kuitenkin tuntuu, että vapaus merkitsee jokaiselle eri asioita. Kulttuurissamme vallitsee erittäin vahva yksilöllisen vapauden eetos, joka ilmenee tavassamme pyrkiä lisäämään hyvinvointia lisäämällä yksilöllistä valinnanvapautta. Jokseenkin kyllästyneenä tähän ajattelumalliin päätin aloittaa muutaman kirjoituksen sarjan, jossa pohdiskelen yksilöllistymistä, vapautta ja onnellisuutta. Teksti on aiemmista blogikirjoituksistani poikkeavaa, mutta on herkullista kokeilla jotain uutta. J

Aloitetaan siitä yksilöllistymisestä. Oletko huomannut, että se on kaikkialla ympärillämme? Meidän pitää osata brändätä itsemme ja näyttää muille, millä tavalla juuri minä erotun muista, millä tavalla juuri minä olen erityinen ja tärkeä. Mikä on minun (menestys)tarinani? Vasta nämä tarinat ja illuusiot tekevät meistä kiinnostavia ja jonkin arvoisia. Jokainen toki tarvitsee kokemuksen hyväksynnästä, mikä tekee tästä ymmärrettävää, mutta ansaitsisimmeko kuitenkin jotain parempaa?

Filosofi Veli-Matti Värri kirjoittaa, että kova markkinatalous ja kilpailu hajottaaa yhteisöllisyyden ja pakottaa ihmiset luomaan identiteettinsä itsestään, egostaan. Tämä vahvistaa hänen mukaansa individualismin, egoismin ja narsismin kulttuuria. Mielestäni tämä kulttuuri on jo mennyt täysin överiksi ja ihmiset alkavat herätä todellisuuteen, jossa näennäinen vapaus onkin ollut vain verho, joka on peittänyt todellisen vallankaappauksen. Valinnanvapaudesta kirjoitan lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Onhan se hienoa osoittaa valinnoillaan olevansa joku, joka ei ole aivan tavallinen. Itsekin huomaan toteuttavani tätä monella elämänalueella, ja sehän tässä pänniikin. Egoismi on niin cool, pop ja in, että kaiken tämän keskellä tuntuu täysin vanhanaikaiselta kuulua johonkin, mihin me kaikki kuulumme - olla aivan yhtä tavallinen kuin maailman erikoisin ihminen. En kiellä, ettemmekö olisi yksilöitä jokainen, mutta olemme myös osa jotain suurempaa. Onhan jokainen aaltokin erilainen, mutta meri on silti yksi.

Yksilöllisyyden ylikorostaminen tekee ihmiset onnettomiksi, sillä tunnemme sen keskellä olevamme erillisiä palasia, joista jokainen on lopulta aivan yksin. Kaipuumme sosiaalisuuteen ja muiden hyväksyntään on erottamaton osa ihmisyyttä, mutta kulttuurimme toimii tätä ominaisuutta vastaan luomalla kilpailua ja epäluuloa ihmisten välille. Kiinnittämällä identiteettimme egoomme luomme arvottomuutta, sillä alamme jatkuvasti verrata itseämme muihin. Joku osaa brändätä itsensä houkuttelevammaksi kuin toinen, mutta sisällä jokainen on kuitenkin ihminen: haavoittuva ja kaipaa hyväksyntää. Haavoittuvuutemme on tosin kulttuurissamme heikkoutta, joten sitä piilotellaan sosiaaliselta näyttämöltä viimeiseen asti.

Lopetan tähän Veli-Matti Värrin sitaattiin, sillä mielestäni se summaa hyvin sen, mitä tälle mätäpaiseelle olisi tehtävä: ”Meidän pitää palauttaa yhteiskuntaan persoonan arvo, eikä sillä ole mitään tekemistä rajoittamattoman yksilön vapauden ja egon kaikkivoipaisuuden kanssa. On palautettava toisen ihmisen kunnioittaminen, sekä sen ymmärtäminen että yhteisölliseen elämiseen kuuluu heikkoutta ja haavoittuvuutta. Tarvitsemme kipeästi armon ymmärtämistä ihmisen olemisen perustekijänä. On pitkä tie päästä takaisin kohti nöyryyttä.”