Lupa nauttia

Hui, tuli ensimmäinen kuukausi ilman yhtään kirjoitusta! Blogi on kuitenkin elossa, tekstit vain eivät jostain syystä ole päätyneet päästä koneelle saakka. Aloinkin tässä nyt sitten rustata jonkinlaista uudenvuoden kirjoitusta ja mietin, minkä aika nyt on. Jotakin olisi mukava heittää repusta pois ja jatkaa eteenpäin kevyemmin kantamuksin. 

Ehkä ajankohtaisin asia voisi liittyä nautintoon. Vaikka olenkin toivonut pystyväni nauttia elämästä, olen mielessäni väheksynyt kaikenlaista nautintohakuisuutta. Ehkä kyse on ollut osittain sen tiedostamisesta, että hedonistinen länsimainen kulttuuri ei ole tie onneen. Mutta samalla olen alkanut väheksyä nautintoja itsessään, mukavaa elämää. Se on tullut ilmi lähinnä suhteessani itseeni, mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin en ole osannut juurikaan arvostaa tuota piirrettä muissakaan ihmisissä. Se on tuntunut jotenkin niin turhalta ja ruumiilliselta. Olen kaivannut korkeampaa lentoa, omasta kehosta riippumattomia kokemuksia. Tässä matkalla olen oivaltanut, että sellaisia ei oikeastaan ole, vaan minä, ihminen, koen kaiken juuri kehoni kautta. Sitten tajusin, että sisälläni en ole oikeasti väheksynyt nautintoa. Todellisuudessa en ole kokenut ansaitsevani sitä.

Mitä nautinto lopulta on? Olen jatkanut vanhojen päiväkirjojen lukemista, ja teini-iässä uskalsin selvästi vielä heittäytyä sen valtaan. Elää koko tunneskaalalla, asua kehossani. Jossakin vaiheessa kirjoituksiin alkoi ilmestyä kyynisiä sävyjä, etenkin kun jokin nautinto paljastuikin vain ”hetken huumaksi”. Sitten koitti taas karu todellisuus, jossa oli selviydyttävä eteenpäin. Aloin ennakoida tulevia pettymyksiä.

Asia, johon kuitenkin uskalsin heittäytyä täysillä, olivat unelmat. Etsin suuria haaveitani, mikä on vienyt minut myös ihmeelliselle seikkailulle elämään tällaista elämää, jota nyt elän. Tällä hetkellä teen elämässäni juuri niitä asioita, joita todella tahdon tehdä. Silloin jaksaa tehdä niitä muitakin asioita paremmin. Mutta mitä tapahtui nautiskelulle? Häpesin edelleen sitä, että joskus on mukavaa tehdä jotakin ihan vain kivaa. Että aina ei olla joko raatamassa unelmien eteen tai sitten uhraamassa elämäänsä jonkun toisen eteen. Unelmiansakin voi elää todeksi suoritusmoodilla.

Viime aikoina olen pikku hiljaa liikkunut kohti kaikin puolin mukavampaa ja kivempaa elämää. Aina ei ole pakko olla parantamassa maailmaa. Ei se minun tekojeni varassa pyöri. Ei ainakaan yksin minun. En lähde analysoimaan, mikä asia johti toiseen, mutta jotenkin tässä on nyt päällekkäin monta prosessia. Ainakin lempeyttä ja sovinnontekoa suhteessa omaan kehoon ja ruumiillisuuteen. Lisäksi sen huomaamista ja hyväksymistä, että lopulta vain antamalla saa: täytyy uskaltaa antaa, jotta voi todella vastaanottaa jotakin. Ja myös kykyni nähdä kauneutta on kohentunut huomattavasti.

Kauneuden erottamistajuni on ajoittain ollut melko surkea, kuten jotkut läheisistäni myös tietävät. Ja tämä ei ole nyt itseni morkkaamista, vaan hymyssä suin voin todeta, että en vain kiinnittänyt paljoakaan huomiota asioiden esteettiseen puoleen. Kaikki alkoi muuttua, kun olin Mindfulness-kurssilla reilu kaksi vuotta sitten. Läsnäolon tila Etelä-Haagassa on todella viihtyisä paikka, ja kurssin päätteeksi tokaisin ohjaajalle juuri huomanneeni, että ympäristö vaikuttaa omaan olotilaan. Ohjaajan ilmeestä päättelin, että taisin juuri lausua ääneen jonkinlaisen itsestäänselvyyden. Hänen pokkansa ei kuitenkaan pettänyt, ja ehkä tuon asian ääneen toteaminen oli minulle tärkeä askel, sillä muistan sen edelleen.

Miten kauneuden kokeminen sitten liittyy nautintoon? Minulle itselleni todellinen nautinto on avannut ovensa juuri kauneuden kautta. Kun kuulen kauniin kappaleen, voin nauttia siitä miettimättä, onko se nyt liian poppia vaiko riittävän syvällistä ollakseen mieluinen. Kun aistin kauneuden kehollani, voin luottaa omaan makuuni melkein joka asiassa. Eettiset pohdinnatkin helpottuvat, ja monista arkisista asioista, kuten pukeutumisesta, tulee kuin leikkiä. Minulla on lupa heijastaa sisäistä valoani ulospäin kaikin hyvältä tuntuvin tavoin, ja kokea siitä iloa. Oikeastaan se on jopa jonkinlainen velvollisuus, mutta ehkä minun kannattaa vielä hieman välttää tuon sanan ottamista takaisin sanavarastooni...

Viimeisin löytämistäni nautinnoista on sisustaminen. Olen ennenkin löytänyt itsestäni pesänrakentajan, mutta silloin olen lähtenyt liikkeelle opiskellen. Etsinyt vinkkejä siitä, miten värit ja tyylit toimivat, koettanut löytää ”oikeaa tapaa” luoda kaunis ja viihtyisä koti. Nyt tuntuukin siltä, että tahdon olla luova ja päästää todellisen itseni valloilleen täällä kotona. Ihan sama mitä oppaat sanovat. Nyt onkin hyvä hetki roikkua iltaisin second hand-palstoilla etsimässä helmiä, kun on loma, aikaa ja energiaa. En ole koskaan tajunnut, että minullakin on näin hyviä ideoita. Tai jos olen, niin olen lytännyt sen kaiken ja todennut turhaksi ajan haaskuuksi.

Nyt kun löydän elämästäni yhä useammin syvää nautintoa ja iloa, aloin jo miettiä, kuinka monta nautinnon hetkeä olenkaan hukannut keskittyessäni kärsimykseen. Ja kuinka monta nautinnon hetkeä olen unohtanut muistellessani vain kärsimystäni. Sitten tajusin, että vain sillä on väliä, miten elän nyt. Jokaisena nyt-hetkenä.

Siispä, mitä haluaisin tältä uudelta vuodelta? Tahdon antaa itselleni oikeuden nauttia elämästä.

Tässä lopuksi vielä runo, jonka kirjoitin ennen kuin kaikki nämä ajatukset valtasivat pääni. Se melkeinpä tekee koko tämän pitkän tekstin turhaksi. Se kuuluisa pyhä yksinkertaisuus…

Loma

ja lupa nukkua pitkään aamulla

ja lupa keskittyä rakkaimpiin 

ja voin kaunistaa kodinkin kasvot!

Tiedän: nyt on meri tyyni ja asiat hyvin, sillä

tämä saa sytykkeen kauneudenkaipuusta. 

En etsi korvikeonnea, kuten joskus

vaan tahdon aitoja pilkahduksia

nautinnon lähteitä, leikkiä.

Joskus, kun huomaan taas roikkuvani nettikaupassa keskiyöllä

ajatellen

pakko löytää se täydellinen kangaskori!

hymyillen katkaisen kelan


ja muistutan, minä saan nauttia elämästä.

Valoisaa alkavaa vuotta kaikille!