Peilin edessä

Arviot sinusta eivät perustu korkeuksiin, joihin olet kohonnut,

vaan syvyyteen, josta olet noussut ylös.

               - Frederick Douglass

Kirjoitin Hidasta elämää-sivustolle blogitekstin (linkki), jossa käsittelin täydellisyydentavoittelua (eli suomeksi pefektionismia). Itsehän kuulun niihin onnettomiin, jotka tiedostavat oman tilansa. Onnettomiin siksi, että peiliin katsominen ei ole kivaa. Perfektionistin mielestä kaiken pitää olla täydellistä, ja perfektionisti ei halua tietää olevansa perfektionisti. Sillä se ei ole täydellistä. 

Perfektionistin mielestä myös oman tekstin pitäisi olla täydellistä. Viimeisteltyä. Pilkulleen. Mutta hän ei myönnä sitä. Sillä hänhän vain pitää siitä, mitä tekee, ja haluaa tehdä sen kunnolla. Kun perfektionisti näkee oman tekstinsä julkaistuna, voi tapahtua vain kaksi asiaa: joko hän on tyytyväinen (vaikka käytti aikaa viisitoista kertaa pidempään kuin joidenkin mielestä olisi ollut tarpeellista) tai sitten hän vaipuu raivoisaan itsekritiikin mereen (sillä hän oli mennyt kirjoittamaan typerän inspiraation vallassa jotain, mikä ei lainkaan vastannut hänen ylitsepääsemättömän hienoa visiotaan).

Oletetaan, että jälkimmäinen vaihtoehto tapahtuu. Perfektionisti velloo muutaman päivän tyrskyissään. Jos hän on se onneton, joka tiedostaa samalla tilansa, hän kärsii vielä enemmän, sillä hänhän nimenomaan ei ole perfektionisti. Ei, vaikka tuli kirjoittaneeksi aiheesta ihmeen omakohtaisen tekstin. Ei, sillä perfektionismissa ei ole mitään täydellistä.

Mitä tapahtuu, kun sadat ihmiset tykkäävät perfektionistin epäonnistuneesta, täysin ohi aiheen menneestä viimeistelemättömästä tekeleestä, joka hänen mielestään kuuluisi mielummin oman tietokoneen kovalevylle salasanan taakse kuin karkulaiseksi maailman tuuliin? Perfektionisti tajuaa olevansa vain pieni perfektionisti. Joka tarvitsi vähän suuremman peilin eteensä uskaltaakseen todella nähdä omat kasvonsa.

Kiitos jokaiselle tekstini lukeneelle, kiitos jokaiselle tykkääjälle. Tämä kokemus oli minulle suurimpia opetuksia ikinä, niin kirjoittajana kuin yleisemminkin. Enkä enää edes välitä siitä, että sisäinen arvostelijani hiljeni hetkeksi. Olen vain kiitollinen, että sain kuljettaa eteenpäin viestin, joka ilmeisesti kosketti monia.

Sanotaan se vielä kerran: me kaikki olemme täydellisellä tavalla epätäydellisiä. <3

Hyvää viikkoa kaikille lukijoilleni!