sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Anna sen olla


Huoh, takana on stressaavia aikoja. On niitä edessäkin. Elämä on yhtä mutanttipainia, paitsi että minä en ole muuttunut mutantiksi. Äh, pää on sekaisin ja tunteetkin. Kun löysäät yhdestä päästä, niin kiristät toisesta. Soutaminen ja huopaaminen eivät onnistu yhtä aikaa, mutta ei vuorotellenkaan ole hyvä. Sisällä kuplii ja toisaalta kumisee.

En ole masoksisti, mutta jollain tavalla pidän tästä. Minä vihdoin tunnen tämän, kehoni ja sen väreilyn. Elän ja annan elämän elää kauttani.

Tässä eräänä iltapäivänä kävellessäni murehdin kaikenlaista, kunnes jokin sisälläni antoi vakuuttavan ohjeen: ”Anna sen olla.” On valloittava tunne huomata, että on paikka, jossa aikuisuus ja vastuullisuus muuttuvat taakaksi, ja on parempi vain heittäytyä avuttomaksi. On paikka, jossa kaikki on hyvin, vaikka tiedät, ettei niin ole. Joskus tietäminen ei riitä, vaan täytyy luottaa.

Tuntuu toistolta aloittaa taas lausetta sanoilla ”on paradoksaalista”, mutta kun se nyt vain on niin, että tämä menee yli ymmärryksen: Yrität muuttaa asioita, ihmisiä ja ennen kaikkea itseäsi, eikä mikään muutu. Kun päätät olla muuttamatta mitään, kaikki muuttuu. 

Pitäisi kai ottaa sama asenne kuin näillä hylkeillä. Joskus on aika venyttää nenä kohti aurinkoa, joskus taas vain maata ja antaa auringon löytää nenä!